Muovikoulu blogi
Muovikoulun blogista löydät monipuolista tietoa muovimateriaaleista ja niiden valinnasta, tuotantomenetelmistä ja erilaisista käyttökohteista. 

Muovikoulun kouluttajat - Marko

Pirjo Bovellan 14.3.2019 15:10
Pirjo Bovellan
Seuraa minua:

Muovikoulun muovikoulutukset ovat asiakkaiden tarpeiden pohjalta räätälöityjä tilaisuuksia, missä sisällön ja aiheen muoveista valitsee asiakas. Me huolehdimme, että asiakkaamme saa aina ajantasaisen ja asiantuntevan koulutuksen tai tietoiskun tarpeen mukaan.

Muovikoulutukset on tarkoitettu yritysten tuotekehittäjille ja suunnittelijoille, tuotannon parissa työskenteleville, hankinnan ja myynnin ammattilaisille sekä kaikille, jotka kaipaavat osaamiseensa päivitystä ja haluavat oppia lisää muoveista.

Muovikoulun sivuilta löydät esimerkkejä koulutuksista, joihin aihe on jo valmiiksi valittu.

Nyt pääsemme tutustumaan Muovikoulun kouluttajiin, heidän taustoihinsa ja vahvuusalueisiinsa Muovikoulussa. Tutustumiskierroksen aloittaa Marko, olkaa hyvä!

Marko Koljonen_98B4696


KERRO OMASTA TAUSTASTASI (KOULUTUS JA TYÖKOKEMUS)

Tulin muovialalle maaliskuussa 2000 logistiikan tehtäviin varastoon. Toimin varastopäällikkönä muovien tukkuliikkeessä vajaa kolme vuotta. Vuonna 2003 aloitin samassa yrityksessä myynnin tehtävissä. Olen toiminut myynnin ja johdon tehtävissä muovialalla 15 vuotta. Olen ollut kahdessa yhtiössä toimitusjohtajana ja nykyisin toimin Aikolonissa myynti- ja markkinointijohtajana. Suurimman osan urastani olen työskennellyt myynnissä ja auttanut asiakkaita muoviin liittyvissä kysymyksissä.

Koulutukseltani olen kauppateknikko ja hallintotieteiden maisteri.                                                                                                                             020 779 0031  sähköposti


MITEN KEHITÄT AMMATTITAITOASI?

Minuun on sisäänrakennettu jatkuvan kehittämisen mekanismi. Välillä toivoisin, että olisi jokin katkaisija, mistä sen saisi hetkeksi pois päältä. :) Pääsääntöisesti se on kuitenkin hyvä asia, ja mielestäni elämä on jatkuvan oppimisen matka. Olen luonnostaan kiinnostunut uusista ja erilaisista asioista ja se helpottaa oman ammattitaidon kehittämistä. Luen melko paljon ammattikirjallisuutta ja erityisen lähellä sydäntä on hyvä johtaminen. Muoviosaamistani kehitän alan tapahtumissa ja koulutuksissa ympäri Eurooppaa sekä lukemalla paljon ammattijulkaisuja.

Seuraan sosiaalisen median kautta kiinnostavia ja itseäni viisaampia sekä kokeneempia ihmisiä. Sieltä tarttuu inspiraatiota ja ideoita. Pidän myös paljon ajatuksen vaihdosta ja sparrauksesta. Siinä auttavat fiksut kollegat ja esimies.


MILLAINEN KOULUTTAJA OLET (ESIM. MINKÄLAISIA TYÖTAPOJA KÄYTÄT)?

Aina ennen koulutuksiani perehdyn kyseiseen yritykseen ja ihmisten koulutustarpeeseen. Haluan tuoda koulutuksessa esille ne asiat ja näkökulmat, jotka luovat aidosti arvoa kuulijalleen. Nykyään aika on todella niukka hyödyke, joten haluan välttää epärelevantin tiedon käsittelyä. Reflektoin myös koulutuksen aikana yleisön reaktioita ja saatan hieman muuttaa koulutuksen sisältöä, jos tarpeen. Lähden aina liikkeelle kokonaiskuvan hahmottamisesta ja sieltä palastelen tarkempiin konteksteihin. Visualisoin mahdollisimman paljon.

Pyrin innostavaan tapaan käsitellä asioita ja ainakaan vielä kukaan ei ole nukahtanut koulutuksissani. :)


MITKÄ OVAT VAHVUUSALUEESI MUOVIKOULUSSA (KOULUTUKSISSA)?

Sanoisin, että olen generalisti muovien suhteen. Kokonaisuuksien hallinta on aina ollut vahvuuksiani. Erityisen hyvin hallitsen muovimateriaalin valintaan ja tuotantomenetelmän valintaan liittyvät prosessit. Toimialoista tunnen parhaiten terveysteknologian, elintarviketeollisuuden ja valaisin puolen tarpeet ja vaatimukset.


KERRO HIEMAN RAKKAIMMASTA HARRASTUKSESTASI

Kuten jo aiemmin mainitsin, olen kiinnostunut uusista ja erilaisista asioista. Sama pätee harrastuksissa, joita on ollut ja on paljon. Syksyllä ja talvella vietän aikaa metsällä ja aikidon parissa ja kesällä mieluusti moottoripyöräillen ja touhuan omakotitalomme parissa. Moottoripyöräily on todella terapeuttista ja koen sen äärimmäisen rentouttavana. Vapauden tunne ja seikkailun halu kiehtovat lajissa.


Millaista muovikoulua yrityksesi tarvitsee? Kysy tarjous niin otetaan selvää!

 

Aiheet: Muovikoulu, muovikoulutus, muovikouluttaja

Muovikoulun koulutussisällöt rakennetaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

Tilaa blogi!

Uusimmat blogit

Aiheet

Katso kaikki