Muovikoulu blogi

Käsistään taitava Katja viimeistelee kappaleet viimeisen päälle!

Kirjoittanut Pirjo Bovellan | 31.3.2023 10:30

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Katja Huru, joka toimii Oulun tuotannossa viimeistelijänä. Katja tuli Aikolonille työharjoittelun kautta. Työkavereiden mielestä Katja on sen verran puhelias, että hänen kanssaan ei käy tauoilla aika pitkäksi ja lisäksi hän vaikuttaa olevan aina hyvällä tuulella!! Lue Katjan tarina ja työkavereiden kommentit hänestä!


Milloin tulit töihin Aikolonille?
2022 helmikuussa harjoitteluun ja 2022 maaliskuussa aloitin työt.


Mitä kautta tulit taloon?
OSAO:n koneistuksen perusteet kurssin työharjoittelun kautta.


Mitkä olivat työtehtävät, joihin tulit?
Viimeistelijän tehtävät.


Minkälaisia muutoksia matkan varrella on ollut? 
Työkaveri siirtyi muihin tehtäviin talon sisällä.


Mikä on saanut pysymään töissä Aikolonissa?
Työt ovat vaihtelevia, eikä tarvi istuskella jouten.


Mikä on ollut parasta työssäsi?
Viihtyisä ilmapiiri työkavereiden suhteen.


Tyypillinen työpäivä?
Viimeistelen koneistuksesta tulevat kappaleet lähetys kuntoon tai jatko koneistukseen.

 
Miten asiakas näkyy työssäsi?
Työvaiheeni jäläkeen, tuotteet lähtee asiakkaalle.


Mieleen jäänyt muisto/asia?
Pikkujouluräpit
😎


Mielenkiinnon kohteet/harrastukset?
Neulominen, huonekalujen korjaus/entisöinti, ompelu, langan värjäys, koiran kanssa ulkoilu ja seurustelu, autojen rassaus, jokkiksen & rallin seurailu penkalla, vesijumppa/juoksu, kahvakuulailu, metäsä rämpiminen ja läskipyöräily.


TYÖKAVEREIDEN KOMMENTIT

Millainen työkaveri Katja on?

  • Iloinen, hyvän tuulinen ja äänekäs ahertaja!
  • Katja on tosi mukava ja reipas!
  • Huumorintajuinen!
  • Katja on mukava, puhelias ja positiivinen.
  • Hän on reipas ja nauravainen.
  • Katja on hyvä tyyppi!
  • Katja on mukava ja hauska työkaveri. Ei tuu hiljaista hetkeä Katjan kanssa! 
  • Hänen kanssaan on helppo tulla toimeen ja Katja hoitaa hommat maaliin.
  • Katja on reipas, rempseä ja sanavalmis.
  • Ihan sama mistä Katjan kanssa keskustelee niin kaikki päättyy aina nauruun! 
  • Puhelias, ei käy tauoilla aika pitkäksi, vaikuttaa olevan aina hyvällä tuulella.
  • Rauhallinen, toimii järjestelmällisesti kiireenkin keskellä.
  • Reipas, tekee ahkerasti annetut työt.
  • Katja on aina hyvällä tuulella, mukava, puhelias ja huumorintajua löytyy.
  • Reipasmielinen!
  • Mukava tyyppi, auttavainen.
  • Katja on aina erittäin hyvällä tuulella!
  • Loistava tyyppi!!

Missä hän on hyvä?

  • Epäkohtien esille tuoja.
  • Katja osaa hyvin hommansa!
  • Katja on hyvin toimelias.
  • Hän tarttuu toimeen ja auttaa mielellään.
  • Hyvät kädentaidot, hoitaa hommat hyvin, tulee kaikkien kanssa toimeen. 😊
  • Ahkera ja oma-aloitteinen.
  • Ymmärtää helposti annetut ohjeet.
  • Hyvä asenne, hommat tulee hoidettua ja työpiste on aina tip top siistissä kunnossa päivän päätteeksi.
  • Tekemään viimeisen päälle kappaleita!
  • Hän on hyvä organisoimaan töitä ja pitämään paikat järjestyksessä!
  • Tekijänainen!