Muovikoulu blogi

Kierrätetyn muovin uusi elämä

Kirjoittanut Pirjo Bovellan | 8.12.2022 6:16

Kierrätetty muovi voi saada uuden elämän monessa muodossa ja tällä hetkellä muovijäte nähdäänkin enemmän raaka-aineena kuin pelkästään jäteongelmana. Tulevaisuudessa EU edellyttää muovien uudelleen käytön tehostumista ja tähän kiertotalousajattelu tarjoaa toimivia ratkaisuja. Lisäksi alan toimijat ja etujärjestöt ovat lähteneet mukaan kehittämään toimintamalleja muovien kiertotalousteeman ympärille. Useat yritykset ovat jo sitoutuneet lisäämään uusiomuovin käyttöä tuotteissaan. Toimiakseen siihen tarvitaan koko muovin elinkaaren kattavia ratkaisuja.

Varsinaisten kierrätysprosessien kehykseen liittyy myös kehitettävää. Tällä hetkellä Suomessa käytetään mekaanista kierrätystä sekä kehitetään kemiallisen kierrätyksen prosesseja ja muita vaihtoehtoja. Muovimateriaalin suunnitteleminen helpommin kierrätettäväksi, sen kerääminen tehokkaasti ja siitä uusiotuotteiden valmistamisen edellytyksenä on kokonaisuuden kehittäminen kaikkien toimijoiden kesken. Jotta koko kiertotaloussykli toimii, pitää toimijoiden pystyä yhteistyössä ratkomaan haasteita. Plastic Europen julkaisemassa raportissa (PlasticsEurope 2020) on käsitelty monia tulevaisuudessa ratkottavia haasteita, joita tehokkaampi muovien uusiokäyttö ja kiertotalousmallit edellyttävät.

Muovituotteen sisältämä polymeeri voidaan prosessoida mekaanisen kierrätyksen keinoin uusiotuotteiksi ja saada takaisin kiertoon. Mekaanisesti kierrätetty muovi voidaan käyttää samanlaisen uusiotuotteen valmistukseen (Closed Loop Recycling) tai kierrättää toiseksi tuotteeksi (Open Loop Recycling). Muovin arvoketju ei tulevaisuudessa pääty enää ensimmäisen käytön jälkeen kaatopaikalle jätteeksi, joka voi aiheuttaa ympäristöongelmia, vaan se kiertää muovin kiertotalousskenaarioissa lähes loputtomiin. Tuote voi kiertää muovina uusiotuotteissa, monomeerinä tai kemikaaleina mahdollisesti palaten muovituotteiksi. Viimeinen vaihtoehto muovin hyödyntämiseen kiertotalouden periaatteiden mukaisesti on energiajätteenä.

 

Kirkkaiden muovien valikoimassa on mm. nämä kierrätys vaihtoehdot:

Kierrätys akryyli r-PMMA valmistetaan 100 % kierrätetystä raaka-aineesta. Kierrätysakryylistä voidaan valmistaa kirkkaita akryylilevyjä, akryyliputkia sekä akryylitankoja. Materiaalin tärkein ominaisuus on, että PMMA-materiaalia voidaan kierrättää lukemattomia kertoja, eikä se menetä erityispiirteitään keveyttä, lasinkirkkautta tai helppoa muovattavuutta.

Exolon GP Eco on erittäin iskuluja kestomuovi, jossa on käytetty vähintään 40 % kierrätettyä polykarbonaattia. Kirkkaan kierrätysmateriaalin etuja ovat sen korkea valonläpäisy, hyvä lämmönsieto laajalla lämpötila-alueella sekä hyvä paloluokitus. Exolon® GP Eco polykarbonaattilevyn tyypillisiä käyttökohteita ovat koneiden suojat, valaisimet sekä väliseinät. Exolon® GP Eco levyjä voidaan lämpömuovata, kylmätaivuttaa sekä koneistaa helposti.

 

Muovikoulun haastattelussa muovin mekaanisen kierrätyksen asiantuntija Joni Heinonen 

Mekaanisen kierrätyksen asiantuntija ja yrittäjä Joni Heinonen Profcomp Oy:stä kävi Muovikoulun haastattelussa. Hänen kanssaan keskusteltiin mm. siitä, mitä tarkoittaa muovin mekaaninen kierrättäminen, voidaanko kaikkia muovilaatuja kierrättää mekaanisesti ja minkälaisia tuotteita mekaanisesti kierrätetystä muovista voi valmistaa? Käy katsomassa Muovikoulun video (kesto 14:39 min) niin kuulet tästä mielenkiintoisesta aiheesta enemmän.

 

Lähteet:

Muovin kiertotalous
https://www.plast2recycle.fi/monialaisella-yhteistyolla-kohti-muovien-kiertotaloutta/