Muovikoulu blogi

Muovilevy - minkälaisia muovilevyjä on saatavilla?

Kirjoittanut Marko Koljonen | 7.8.2019 4:24

Muovilaatuja on olemassa kymmeniä, mutta kun eri seosaineet luetaan mukaan, muovilevyjä on satoja erilaisia. Muovilevyn osalta tämä tarkoittaa sitä, että saatavilla on todella paljon erilaisia vaihtoehtoja. Tässä kirjoituksessa avataan sitä, miten muovilevyjä jaotellaan eri ryhmiin ja mitä ryhmät pitävät sisällään. Tämän tarkoitus on selkeyttää muovilevyjen jaottelua ja helpottaa niiden valintaa.

Muovien jaottelu

Muovien jaottelu voi perustua esimerkiksi valmistusmenetelmään, polymeerin käyttäytymiseen tai muovien käyttömäärään. Lisäksi jaottelun perustana voidaan käyttää muovien lämpötilan kestoa tai niiden ominaisuuksia.

Myös toimialakohtaista jaottelua käytetään jossain yhteyksissä kuten teollisuusmuovit, koneenrakennusmuovit ja mainosmuovit. Tämä on kuitenkin mielestäni liian lokeroiva tapa jaotella muoveja. Käyttökohde ratkaisee oikean muovimateriaalin valinnan, eikä se ole toimialaan sidonnainen.

Tässä yhteydessä käytetään jaottelua, missä yhdistetään käyttömäärää ja lämpötilan kestoa tai muovien yleisiä ominaisuuksia. Tämä on oman kokemukseni mukaan selkein tapa jakaa muovilevyt eri ryhmiin, kun tarkastellaan teollisuuden ja rakentamisen muovilevytarpeita niitä käyttävien asiakkaiden näkökulmasta.

Muovilevy on muovin puolivalmiste 

Muovilevyjä voidaan valmistaa eri valmistusmenetelmillä riippuen siitä, onko kyseessä kestomuovi vai kertamuovi. Kestomuovilevyt valmistetaan pääsääntöisesti ekstruudaamalla eli suulakepuristamalla tai muottiin valamalla.

Kertamuovilevyjen valmistamiseen käytetään esipolymeeriä eli hartsia ja levyn verkkomainen rakenne saadaan aikaan paineen, kovettajan, lämmön, veden tai UV-valon avulla.

Elastit ovat oman ryhmänsä polymeerejä, jotka jaetaan edelleen kumeihin ja termoelasteihin. Tässä yhteydessä niihin ei paneuduta sen tarkemmin.

Kesto- ja kertamuovilevyt voidaan jakaa useaan eri ryhmään riippuen hieman siitä, miten niitä halutaan tarkastella. Tässä yhteydessä muovilevyt jaetaan viiteen eri ryhmään seuraavasti:

1) Perusmuovit eli valtamuovit

2) Tekniset muovit

3) Erikoismuovit

4) Optiset muovit

5) Kertamuovit eli komposiitit

Perusmuovit eli valtamuovit

Perusmuovien ryhmään kuuluvat oppikirjamaisen jaon mukaisesti PE-HD, PE-LD, PP, PVC sekä SB materiaalit. Tässä muovilevyjen ryhmittelyssämme mukana on kuitenkin myös ABS sekä PS materiaalit, koska ne ovat teollisuudessa ja rakentamisessa volyymiltaan suuria muovilevyistä puhuttaessa.

Useimmista materiaaleissa, kuten PE laadussa, on saatavilla erilaisia versioita, joiden ominaisuudet hieman poikkeavat toisistaan.

Perusmuoveihin kuuluvat muovilevyt ovat käyttömäärältään suuria ja hinnaltaan edullisia. Niiden lämpötilankesto jää pääsääntöisesti alle 80 C asteen.

Tekniset muovit

Teknisten muovien ryhmään kuuluvat POM, PA6, PA6.6, PA12, PBT sekä PET. Näitä muovilevyjä käytetään usein koneenrakennusosien työstöön, ja ne ovat käyttömäärältään perusmuoveja pienempiä ja arvokkaampia.

Teknisiä muoveja on saatavilla myös runsas valikoima eri seosaineilla, mikä kasvattaa teknisten muovilevyjen valikoiman varsin kattavaksi.

Käyttölämpötilat teknisillä muoveilla ovat alle 150 C astetta, riippuen materiaalista.

Erikoismuovit

Erikoismuoveihin kuuluvat muovilevyt ovat käyttömäärältään pieniä ja usein hintahaarukan yläpäässä. Erikoismuoveilla on yleensä nimensä mukaisesti jokin erikoisominaisuus, kuten esimerkiksi korkea lämpötilan kesto, erinomainen kemiallinen kesto, erittäin hyvä mittatarkkuus ja mekaaninen lujuus tai jopa näiden yhdistelmä.

Erikoismuovien (myös fluorimuovit) ryhmään kuuluvia muovilevyjä on saatavilla seuraavissa materiaaleissa; PTFE, PEEK, PVDF, PSU, PPSU, PES, PEKEKK, PEK, PMP, PAI, PI, ECTFE, PFA sekä MFA.

Myös erikoismuovilevyjä on saatavilla erilaisilla seosaineilla. Erikoismuoveille on tyypillistä muoveille verrattain korkea lämpötilan kesto ja yleensä ne kestävät lämpöä +150 C asteesta jopa lähes 400 C asteeseen.

Optiset muovit

Optisten muovilevyjen ryhmä pitää sisällään kirkkaat ja värjätyt amorfiset kestomuovit. Optisiin muoveihin kuuluvat PMMA (polymetyylimetakrylaatti eli pleksi), PC (polykarbonaatti eli pleksi), kirkas PS (polystyreeni), PETG (amorfinen polyesteri) sekä kirkas PVC (polyvinyylikloridi). Myös kirkkaat kennolevyt kuuluvat optisiin muovilevyihin. 

Optisia muoveja voidaan myös pinnoittaa esimerkiksi parantamaan materiaalien kemikaalien kestoa tai naarmuuntumisen kestoa. Pinnoitettuja optisia muovilevyjä ovat Aikon® PC Hard polykarbonaattilevyt ja Aikon® PMMA Hard akryylilevyt. 

Optisten muovilevyjen lämpötilan kesto jää yleensä alle 100 C asteen. Poikkeuksena on polykarbonaatti eli PC, joka kestää jatkuvaa lämpöä 120 C asteessa.

Komposiitit

Komposiitit eli kertamuovit poikkeavat kestomuoveista valmistustavaltaan ja työstömahdollisuuksiltaan. Kertamuovilevyjä ei voi muovata uudelleen lämmön avulla kuten kestomuoveja.

Kertamuoveja ovat erilaiset laminaatit ja bakeliitit kuten: 

Lisäksi kertamuovilevyjen ryhmään kuuluvat ALUCORE®, ALUCOBOND®PE, ALUCOBOND®plus, ALUCOBOND®A2 ja KAPA®tech, jotka ovat sandwich-tyyppisiä alumiinikomposiittilevyjä.

Muovilevyjen koot ja vahvuudet

Muovilevyjen vahvuudet alkavat 1 mm ja niitä on saatavilla joissakin materiaaleissa jopa 300 mm vahvuudessa. Eri vahvuuksien saatavuus vaihtelee paljon materiaaleittain.

Muovilevyjä on saatavilla myös useassa eri koossa, jotka vaihtelevat riippuen materiaalista ja muovilevyn valmistajasta. Tyypillisiä muovilevyjen kokoja ovat 1000 x 2000 mm, 1500 x 3000 mm sekä 2050 x 3050 mm.

Aikolonin kattavaan palveluvalikoimaan kuuluvat sahauspalvelut, joten toimitamme muovilevyn asiakkaan tarvitsemiin mittoihin sahattuna. Toteutamme muovilevyjen määrämittaan sahaukset nopeasti ja virheettömästi isoillekin erille.