Muovikoulu blogi

Iloinen vastuunkantaja

Kirjoittanut Pirjo Bovellan | 14.6.2019 14:28

Milloin tulit töihin Aikolonille?

keväällä 2014


Mitkä olivat työtehtävät, joihin tulit?

Alun perin tulin reskontranhoitajan äitiyslomasijaiseksi, mikä oli loistava juttu, koska urahaaveeseeni liittyi toive taloushallinnosta! 


Minkälaisia muutoksia matkan varrella on ollut?

Aikolon on kasvanut ja kehittynyt jatkuvasti, mikä on vaikuttanut työnkuvaan ja tehtäviin kehittäen ja monipuolistaen niitä.


Mikä on saanut pysymään töissä Aikolonissa?

Työkaverit sekä oma toimenkuva.


Mikä on ollut parasta työssäsi?

Mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta, sekä hyödyntää laajasti omaa osaamista + tietenkin arvon kollegat! 


Tyypillinen työpäivä?

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole, vaan kaikki päivät ovat hyvinkin erilaisia.
Työpäivät koostuvat erilaisista monipuolisista liiketoiminnan tuloksen seurantaan, analysointiin, budjetointiin, kannattavuuslaskentaan, raportointiin ja raportoinnin kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Lisäksi olen mukana kehitystoiminnoissa ja vastaan tietyn kategoria-alueen tilaus-toimitusketjusta.


Miten asiakas näkyy työssäsi?

Olen kategoria-alueeni asiakkaisiin yhteydessä päivittäin.


Mieleen jäänyt muisto/asia?

Firman upeat 30-vuotis juhlat muutama vuosi sitten!


Intohimon kohteet?

Excel taulukot 😊

 

TYÖKAVEREIDEN KOMMENTIT

Millainen työkaveri Paula on?

  • säteilee ympärilleen raikkautta ja positiivisuutta
  • iloinen ja mukava reipas nuori nainen
  • jämpti ammattilainen, älykäs
  • hyvä ja avulias
  • rempseä moniosaaja
  • pirteä ja hersyvä
  • elämäniloinen, hyvä kuuntelija
  • asiantunteva
  • rohkea ja aina valmis auttamaan
  • ystävällinen ammattilainen

 

Missä hän on hyvä?

  • suhtautuu työhönsä intohimolla
  • moniosaaja
  • finanssiasioiden expertti
  • pyörittelemään numeroita
  • äärimmäisen pätevä excelin ja power pointin käyttäjä
  • hyvä laatimaan dokumentteja
  • perusteellinen, selvittää asiat perinpohjaisesti