Muovikoulu blogi

Olemme palveluksessasi!

Pirjo Bovellan 8.2.2022 6:45
Pirjo Bovellan

Pandemia ja rajoitukset ovat kurittaneet erityisesti palveluyrityksiä. Aikolon Oy on mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-merkin kanssa nostamassa kotimaisia palveluja parrasvaloihin.

Kun puhutaan suomalaisen työn ja työllisyyden tukemisesta, syntyy helposti mielikuva pelkästään kulutustuotteiden ostamisesta kaupoissa. Kuitenkin yksityiset palvelut työllistävät noin 1,3 miljoonaa suomalaista, joten niiden merkitys työllisyyteemme ja hyvinvointiimme on suuri.

Lue lisää

Aiheet: Muovien työstöpalvelut, Aikolon, Muovien ammattilainen, Avainlippu, Muovien asiantuntija

Aikolonin aluemyyntipäälliköt kertovat miten etätyö on vaikuttanut heidän työhönsä

Pirjo Bovellan 18.1.2022 8:52
Pirjo Bovellan

Keväällä 2020 koronaviruksen ensimmäinen aalto levittäytyi Suomeen. Kesällä 2021 tartunnat lähtivät nousuun uuden delta-virusvariantin lähdettyä leviämään. Seuraavan, omikron-virusvariantin, ensimmäiset epäilyt todettiin Suomessa marraskuussa 2021. Työpaikoilla koronapandemia on merkinnyt satojen tuhansien toimistotyöntekijöiden siirtymistä etätöihin joko osittain tai kokonaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin tulokset kertovat työpaikoilla tapahtuneen huiman digiloikan. Barometrin mukaan sähköisiä työtiloja ja pikaviestintävälineitä työssään käyttävien osuus kasvoi selvästi vuodesta 2019.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen

Muovilevyn vuosi 2021 #olipahanvuosi

Marko Koljonen 29.12.2021 7:45
Marko Koljonen

Osa blogin lukijoistamme muistanee viime vuoden blogini Muovilevyn vuosi 2020 #neverforget. Tämä vuosi ei ole ollut yhtään sen vähemmän ikimuistettava, itse asiassa päinvastoin. Aloitin muovialalla vuoden 2000 maaliskuussa. Tähän 21 vuoteen on mahtunut monenlaisia taloustilanteita sekä raaka-ainemarkkinoilla saatavuuden ja hintojen vaihteluja. Kuitenkaan mikään näistä aiemmista vuosista ei ole ollut lähellekään niin haastava kuin tämä vuosi.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Muovien asiantuntija

Muovikoulun monipuolisten sisältöjen avulla kehität  muoviosaamistasi

Pirjo Bovellan 27.12.2021 7:00
Pirjo Bovellan

Etsitkö tietoa muovien ominaisuuksista tai siitä, mikä tuotantomenetelmä olisi paras tarvitsemallesi muovituotteelle tai -osalle? Muovikoulumme monipuolisten sisältöjen avulla pääset syventämään osaamistasi muoveista.

Lue lisää

Aiheet: Muovikoulu, Aikolon, Muovien ammattilainen

Muovikoulutus: Tekniset muovit terveydenhuollon laitteissa

Tiia Jalkanen 14.12.2021 7:15
Tiia Jalkanen

Toimialakohtaiset muovikoulutukset asiakkaiden tarpeisiin

Järjestämme toimialakohtaisia materiaalikoulutuksia asiakkaidemme tarpeisiin. Näiden koulutusten avulla autamme asiakkaita kehittämään osaamistaan muovimateriaaleista, jotta he voivat hyödyntää muovin koko potentiaalin. Me huolehdimme, että asiakkaamme saa aina ajantasaisen ja asiantuntevan koulutuksen tai tietoiskun tarpeen mukaan. 

Lue lisää

Aiheet: Muovikoulu, Aikolon, Muovien ammattilainen

Planmed arvostaa Aikolonin tietotaitoa teknisistä muoveista

Tiia Jalkanen 8.12.2021 6:45
Tiia Jalkanen

Aikolon toimittaa Planmedille lämpö- ja tyhjiömuovaustuotteita joustavasti joko valmiiden kuvien tai yhdessä luodun tuotekohtaisen suunnitelman perusteella. Ergonomiset ja käyttäjäystävälliset kuvantamislaitteet suunnitellaan yhdessä muotoilijan kanssa.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Asiakaskokemuksia

Meillä on Avainlippu

Pirjo Bovellan 3.12.2021 9:37
Pirjo Bovellan

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Aikolon Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelu tuotettu Suomessa. Lisäksi yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Avainlippu, Valitaan työtä Suomeen, Muovien asiantuntija, Osta työtä Suomeen

”Laatu on ollut hyvää ja toimitukset ennustettavia” – Innojokin kokemuksia Aikolonista

Pirjo Bovellan 30.9.2021 6:30
Pirjo Bovellan

Aikolon toimittaa valaisinvalmistaja Innojokille erilaisia tyhjiö- ja lämpömuovattavia muoviosia, kuten esimerkiksi valaisinkupuja ja varjostimia. Toteutuksen ja toimituksen lisäksi Aikolon on aina tarvittaessa mukana myös osien suunnittelussa. Innojok arvostaa Aikolonin laatua sekä hyvää toimitusvarmuutta nopeillakin aikatauluilla.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Asiakaskokemuksia

Työtä yritykseltä toiselle - valitaan työtä Suomeen

Pirjo Bovellan 6.9.2021 6:45
Pirjo Bovellan

Avainlippu-merkki auttaa asiakasta valitsemaan suomalaisen vaihtoehdon. Suomalaisten hyvin tuntema merkki on viestinyt kotimaisuudesta jo yli 50 vuotta. Avainlippu myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja sillä on tarkat saatavuuskriteerit.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Työtä yritykseltä toiselle, Avainlippu, Valitaan työtä Suomeen

Kestävä ja pestävä melueste kovapintaisesta polykarbonaatista

Teppo Viitanen 26.5.2021 7:30
Teppo Viitanen

Kasvavassa maailmassa ihmiset ja ajoneuvot elävät hyvin läheisesti. Yhteiselosta on hyötyä molemmille, mutta valitettavasti sivutuotteena syntyy ihmiskorvalle haitallista melusaastetta. Ulkomelun mittaamisen osalta Suomessa käytetään pohjoismaisen ministerineuvoston hyväksymiä melulaskentamalleja.

Lue lisää

Aiheet: Muovilevy, Aikolon, Muovien ammattilainen, Melueste

Tilaa blogi!

Uusimmat blogit

Aiheet

Katso kaikki