Muovikoulu blogi

Wille - tehokas ikiliikkuja!

Kirjoittanut Pirjo Bovellan | 13.8.2021 12:17

Henkilöstöblogissamme esittelyvuoron saa tehokas myyntikoordinaattorimme Willehard Lehtovaara. Lue Willen tarina ja työkavereiden kommentit hänestä!

Milloin tulit töihin Aikolonille?
Elokuussa 2019


Mitä kautta tulit taloon?
Edellisessä työssäni satuin tapaamaan Lassen ja tovin juteltuamme kerroin hänelle etsiväni työharjoittelupaikkaa.
Lasse ehdotti minulle, että ottaisin yhteyttä Aikolonin henkilöstöosastolle ja pyytäisin päästä työhaastatteluun.
Haastatteluista poikikin sitten työsopimus, joka puolen vuoden kokeilun jälkeen muutettiin toistaiseksi voimassa olevaksi.


Mitkä olivat työtehtävät, joihin tulit?
Myyntikoordinaattori / Asiakaspalvelija


Minkälaisia muutoksia matkan varrella on ollut? 
Itse työnimike ei ole muuttunut, mutta toiminta sekä omat tehtävät ovat laajentuneet kokemuksen myötä. Maaliskuussa 2020 siirryimme uuteen toimistoon.


Mikä on saanut pysymään töissä Aikolonissa?
Ehdottomasti suurimpana tekijänä on työporukka. Tiimissä on saanut kokea olonsa tervetulleeksi alusta asti ja mahtavaan porukkaan on mukava palata joka maanantai.


Mikä on ollut parasta työssäsi?
Parasta työssä on ollut oleellisten taitojen kartuttaminen, joka päivä oppii uutta ja aina on lähellä joku, jolta kysyä neuvoa, jos joku asia askarruttaa. Myöhemmin tämä on kääntynyt siihen, että pääsee opettamaan asioita muille vastaavasti kuin minulle on opetettu.


Tyypillinen työpäiväsi?
Ei ole kahta samanlaista päivää, mutta yleensä aamu alkaa sähköpostin kartoittamisella kahvin kera ja sitten aletaan viestittelemään asiakkaille sekä kollegoille, rakentelemaan tarjouksia ja kirjailemaan tilauksia. Viime aikoina työtehtäviin on tullut myöskin uusien tulokkaiden koulutusta ja paljon tuotannon asioiden läpikäyntiä.


Miten asiakas näkyy työssäsi?
Asiakaspalvelussa on aika lähellä asiakasta, joten näkyy ja etenkin kuuluu. 😊


Mieleen jäänyt muisto/asia? 
Yritysvideon kuvaukset, jossa sain olla mukana ja muutama oikein onnistunut työkeissi. Erinäisiä tapahtumia on myöskin jäänyt mieleen myyntikokouksista.


Intohimon kohteet?
Sekalainen kaksipyöräisten kanssa tolskaaminen.

 

TYÖKAVEREIDEN KOMMENTIT

Millainen työkaveri Wille on?

  • Huumorintajuinen, (kovaääninen 😀),sympaattinen ja auttavainen.
  • Loistava työkaveri, aina iloinen ja ystävällinen sekä auttaa aina tarvittaessa!
  • Iloisesta, avuliaasta pojasta on kasvanut muutamassa vuodessa iloinen ja avulias ammattilainen.
  • Tehokas, tykkää käyttää omaa ääntänsä (ehkä liikaakin 😀), tarttuu tilanteeseen.
  • Aina avoin ja positiivinen, jopa kiireiden keskellä. 
  • Willen erottaa jo kaukaa todella tarttuvasta naurusta, huumorintajuinen.
  • Hän ottaa keskusteluissa kaikki huomioon!
  • Wille on kaikkien kanssa toimeentuleva tiimipeluri.
  • Wille sopeutuu hyvin tilanteeseen kuin tilanteeseen, oli se mikä hyvänsä.
  • Wille on erittäin fiksu ja kohtelias nuorimies!

Missä hän on hyvä?

  • Keskustelussa asiakkaiden kanssa, Wille hoitaa kinkkisetkin asiakaspalvelutilanteet kunnialla!
  • Wille on hyvä ottamaan asioista selvää!
  • Wille pystyy hoitamaan monia asioita päällekkäin! Välillä ihmettelen, miten hän muistaa kaikki asiat, kun asiakaspalvelun puhelin soi koko ajan ja sähköposti laulaa. Willellä hommat tulee kuitenkin aina hoidettua!
  • Aloittamaan keskustelut.
  • Wille pyrkii olemaan hyvä kaikessa, mitä hänen työtehtäviinsä kuuluu.
  • Kuten nimestäkin voi todeta (Willhard), hän ei taivu kiperimmissäkään tilanteissa!
  • Wille on hurjan näpyttelytahdin omaava energiapakkaus, joskus kuitenkin hieman liian isoääninen. 😉
  • Wille on loistava asiakastilanteissa!