Aikolon blogi

Yhdessä onnistuminen innostaa ja ruokkii lisää onnistumisia!

Pirjo Bovellan 12.1.2023 7:15
Pirjo Bovellan
Seuraa minua:

Taannoisessa henkilöstölle suunnatussa työvirekyselyssä esille nousi mm. onnistumisten huomioiminen. Tämä oli teema, jonka halusimme nostaa esille myös kyselyn työryhmässä. Näkökulmana ”miten arjessa tekemisen onnistumiset saataisiin näkyvämmiksi koko organisaatiossa”.

Aikon2022_304_LoRes

Usein vähättelemme itse omia saavutuksiamme ja kykyjämme. Omaa työtä on tehty jo niin kauan, ettei onnistumisia osata edes tunnistaa, ne tuntuvat normaalilta, jokapäiväiseltä ahkeroinnilta. Kuitenkin meistä löytyy potentiaalia paljon enemmän kuin uskommekaan. Onnistuminen ei tarkoita erityisen suurta ja merkittävää, vaan sellaista asiaa, josta jää hyvä mieli tai josta on ylpeä. Eikä aina voi heti onnistua – mutta, voitaisiinko sekin kääntää positiiviseksi ja nostaa esille epäonnistumisten kautta syntyviä oppeja ja mahdollisuuksia, jotka voivat viedä pidemmälle kuin alun perin ajateltiin.

Paras tapa saada onnistumiset ja niiden huomiointi osaksi toimintaamme on saada henkilöt itse huomaamaan omat ja toistensa onnistumiset työssä. Kun työntekijä oppii huomaamaan omia onnistumisiaan hän huomaa samalla koko ryhmän yhteisiä ja myös toisten työntekijöiden onnistumisia.

Päätimme siis lähteä viemään onnistumisten esiin nostamista jokapäiväiseen toimintaamme ja osaksi meidän kulttuuriamme. Tässä muutamia nostoja kyselystä, jossa pyydettiin mietteitä siitä, mitkä asiat jäivät erityisesti mieleen vuodesta 2022 ja millaisia onnistumisia haluttiin nostaa esiin työarjesta. Lisäksi halutessaan sai kertoa millä eväillä suunnataan uuteen vuoteen.

Useampi henkilö nosti esiin uuden tuotantolinjan käynnistymisen. Erityisesti sen ensimmäiset asiakkaalle lähteneet tuotteet, jossa käytännössä todettiin automaattipinnoituslinjan toimivuus!

Myös yhteiset tapahtumat ja erityisesti kesäjuhlien ja pikkujoulujen rastitehtävät olivat erilaista ja hauskaa yhteistä tiimityötä.

Vantaan varaston toiminnan parantaminen uusilla hyllyillä ja lay-outilla.”

”Tehokas viestintä hankalan maailmantilanteen keskellä esim. materiaalien saatavuuksista. Kun viestintä toimii sekä sisäisesti että ulkoisesti saadaan monet ongelmat ratkottua nopeasti porukalla.”

”Työkaverit ovat yrityksessä todella tärkeä voimavara. Kun kaverista pitää huolen jaksaa itsekin kehittää toimintaa ja jatkaa pidemmälle onnistumisissa! 😊”

”Myynnissä ja markkinoinnissa olemme onnistuneet herättämään monen asiakkaan mielenkiinnon uusia Aikon tuotteita ja palveluita kohtaan myös kansainvälisesti ja siihen auttoi Aikon sivuston kieliversioiden (englannin lisäksi suomi, saksa ja ruotsi) valmistuminen.”

”Myynnin ja markkinoinnin yhteistyön kehittyminen syvemmäksi.”

”Ja uuden vuoden tavoitteena on totta kai viedä Aikolon myös muualle, kuin ainoastaan Suomen kartalle!”

Näillä eväillä uuteen vuoteen – yhdessä tehden ja onnistuen!

- Pirjo ja Paula - 

 

Aiheet: Aikolon

Onnistuminen ei tarkoita erityisen suurta ja merkittävää, vaan sellaista asiaa, josta jää hyvä mieli tai josta on ylpeä.

Tilaa blogi!

Uusimmat blogit

Aiheet

Katso kaikki