Muovikoulu blogi

Aikolonin monipuolinen osaaminen ja kokemus mahdollistavat alaa mullistavat innovaatiot läpinäkyvien muovipintojen kehityksessä ja valmistuksessa

Pirjo Bovellan 12.4.2023 15:32
Pirjo Bovellan

Aikolon on toiminut muovin tukkukaupan ja muovin työstämisen saralla yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Käytetyin Aikolonin muovituotteiden tuotantomenetelmä on muovilevyjen CNC-koneistaminen ja sorvaus lastuavilla työstömenetelmillä. Lisäksi uudella huipputeknologisella tuotantolinjalla voimme tarjota asiakkaillemme kaikki muovin työstämiseen, pinnoittamiseen sekä merkintään liittyvät palvelut yhdestä paikasta automatisoidusti.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Avainlippu, Muovien asiantuntija, Suomalainen työ

Käsistään taitava Katja viimeistelee kappaleet viimeisen päälle!

Pirjo Bovellan 31.3.2023 13:30
Pirjo Bovellan

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Katja Huru, joka toimii Oulun tuotannossa viimeistelijänä. Katja tuli Aikolonille työharjoittelun kautta. Työkavereiden mielestä Katja on sen verran puhelias, että hänen kanssaan ei käy tauoilla aika pitkäksi ja lisäksi hän vaikuttaa olevan aina hyvällä tuulella!! Lue Katjan tarina ja työkavereiden kommentit hänestä!

Lue lisää

Aiheet: Aikolonin henkilökunnan esittely, Vain muovi elämää...

Laadukkaat muoviosat pitävät sellu- ja paperikoneet käynnissä

Ville Tervo 22.3.2023 7:00
Ville Tervo

Sellu- ja paperituotannossa on vältettävä ennen kaikkea tuotantokatkoksia. Koneiden on pysyttävä käynnissä jatkuvasti ja toimittava tehokkaasti - menetettyjä tuotantotonneja ei saa ajamalla kiinni. Aikolonin sellu- ja paperiteollisuuden muovikomponentit on suunniteltu kestämään maksimaalista kulutusta ja varmistamaan tuotannon luotettava toimiminen.

Laadukkaiden muoviosien etuja ovat mm. alhainen kitkakerroin ja täysin sileät pinnat. Tämän saavuttamiseksi valmistamme muovituotteet ensiluokkaisista muovin puolivalmisteista. Teemme yhteistyötä alan johtavien eurooppalaisten asiantuntijoiden kanssa, he valmistavat muovin puolivalmisteita korkeatasoisista materiaaliseoksista vuosikymmenten kokemuksella.

Lue lisää

Aiheet: Muovit paperi- ja selluteollisuudessa

Miten säästän aikaa ja rahaa - oikean tuotantomenetelmän valinta muoviosalle

Marko Koljonen 8.3.2023 7:15
Marko Koljonen

Muovimateriaalin tuotantomenetelmiä on kymmenkunta ja samanlaiseen lopputulokseen voidaan päästä useammalla tuotantomenetelmällä, mutta hintalappu voi olla hyvin erilainen.
Myös suunnittelun alusta ensimmäisen tuotteen valmistamiseen käytetty aika voi vaihdella karkeasti päivästä vuoteen. Kun tunnet tuotantomenetelmät ja niiden keskeiset ominaisuudet, säästät todennäköisesti sekä aikaa että rahaa.

Lue lisää

Aiheet: Muovin tuotantomenetelmät, Muovin työstömenetelmät, Muovin työstöpalvelut, Muovituotteen elinkaari

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä

Pirjo Bovellan 14.2.2023 9:10
Pirjo Bovellan

Avainlippu on lähes kaikkien suomalaisten tunnistama alkuperämerkki, josta asiakas tunnistaa kotimaisen valmistuksen ja työn. Aikolonille myönnettiin Avainlippu suomalaisesta palvelusta ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2019. Merkki myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen hakemus pitää uusia. Avainlippu -merkin toimikunta on hyväksynyt uusintahakemuksemme helmikuun 2023 kokouksessaan ja olemme oikeutettuja jatkamaan merkin käyttöä.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Avainlippu, Muovien asiantuntija, Suomalainen työ

Joona hoitaa hommat tehokkaasti ja varmasti maaliin!

Pirjo Bovellan 10.2.2023 13:30
Pirjo Bovellan

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Oulun lähetys- ja vastaanottotiimin vetäjä Joona Pajari. Joona tuli Aikolonille aluksi kesätöihin, mutta hommat sujuivat siihen malliin, että hänet haluttiin pitääkin meillä. Työkavereiden mielestä Joona on hauska ja huumorintajuinen ja hänen kanssaan on mukava tehdä töitä! Lue Joonan tarina ja työkavereiden kommentit hänestä!

Lue lisää

Aiheet: Aikolonin henkilökunnan esittely, Vain muovi elämää...

Miten keventää erikoisajoneuvoja ja parantaa energiatehokkuutta?

Tiia Jalkanen 31.1.2023 9:49
Tiia Jalkanen

Ajoneuvojen sähköistyessä painon merkitys ja energiatehokkuus kasvavat entisestään. Teollisten muovien avulla ajoneuvojen kokonaispainoa on onnistuttu laskemaan, mutta energiatehokkuutta on mahdollista parantaa entisestään. Teknisistä, optisista ja perusmuoveista valmistetaan keveitä ja kestäviä komponentteja erikoisajoneuvoihin sekä ohjaamoihin, joilla on positiivinen vaikutus niin energiatehokkuuteen kuin hiilijalanjälkeen.

Lue lisää

Aiheet: Erikoisajoneuvot ja ohjaamot

Tiia - markkinoiva hiihtokuningatar

Pirjo Bovellan 20.1.2023 14:56
Pirjo Bovellan

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Aikolonin markkinointikoordinaattori Tiia Jalkanen. Tiia tuli taloon rekrykoulutuksen kautta ja hän pitää huolen siitä, että myyjät hoitavat hommansa! Lue Tiian tarina ja työkavereiden kommentit hänestä!

Lue lisää

Aiheet: Aikolonin henkilökunnan esittely, Vain muovi elämää...

Muovimateriaalien saatavuus Q1/2023

Petri Määttä 17.1.2023 13:15
Petri Määttä

Ukrainan sota ja siitä johtuva Euroopan energiakriisi vaikuttaa edelleen muovimateriaalien saatavuusongelmiin. Globaalit markkinat ovat jatkuvassa epävarmuudessa ja tätä indikoivat myös nousevat inflaatio ja indeksikorot. Suuret eurooppalaiset muoviteollisuuden toimijat sijaitsevat pääasiassa Saksassa, jossa etenkin kaasun hinnan nousu aiheuttaa suurta painetta nostaa materiaalihintoja.

Lue lisää

Aiheet: Aikolon, Muovien ammattilainen, Muovien asiantuntija

Yhdessä onnistuminen innostaa ja ruokkii lisää onnistumisia!

Pirjo Bovellan 12.1.2023 7:15
Pirjo Bovellan

Taannoisessa henkilöstölle suunnatussa työvirekyselyssä esille nousi mm. onnistumisten huomioiminen. Tämä oli teema, jonka halusimme nostaa esille myös kyselyn työryhmässä. Näkökulmana ”miten arjessa tekemisen onnistumiset saataisiin näkyvämmiksi koko organisaatiossa”.

Lue lisää

Aiheet: Aikolonin henkilökunnan esittely, Aikolon, Muovien ammattilainen, Muovien asiantuntija, Onnistumiset

Tilaa blogi!

Uusimmat blogit

Aiheet

Katso kaikki